2018/04/16

N°12: ONNISTU EIFFEL-KUVISSA

Hiukset pöllähtää naamalle, silmät menee kiinni tai joku kävelee eteen. Tämä on tuttua kuvatessa. Eiffelillä sen sijaan saat kamppailla näiden ongelmien sekä monen hääkuvaajan kanssa paikasta. Kameran rullaan on tallentunut satoja kuvia, kun joku haluaa mukaan kuvaan. Ellet myöskään taida photoshoppia ja osaa leikata muita pois kuvista, niin tsekkaa mun vinkit turistipaljoudessa kuvaamiseen.


Parastahan olisi, jos välttäisi turistimassat kokonaan, eli valitsee ajankohdan hyvin. Pariisissa maalis-huhtikuussa turistipaljous ei ole vielä pahimmillaan. Matkan ajankohtaan ei tietenkään aina ole mahdollisuutta vaikuttaa, kellonaikaan kuitenkin yleensä on. Eiffel-torni avaa porttien ovet aikaisintaan yhdeksältä, joten täydellisen lomakuvan ehtii räpsästä rauhassa ennen tätä.

Jos kuitenkin olet liikkeellä tuhannen muun turistin kanssa, tarvitset kärsivällisyyttä ja ripauksen röyhkeyttä. Odota, kunnes pääset haluamaasi kohtaan. Kun joku parkkeeraa aivan viereen ja vie puolet taustasta, älä suinkaan siirry. Käytä aika hyödyksi ja kuvaa details- tai maisemakuvia kunnes tausta on taas avoin.


Varaa tarpeeksi aikaa ja malta ottaa useampi kuva. Siten ainut ei ole se heilahtanut epätarkka kuva, jossa näkyy toisen turistin käsi. Katselkaa kuvia välissä, kokeilkaa eri juttuja, jopa niitä hassuja. Näin syntyy parhaimmat kuvat sekä hauskat muistot.


Aukeilla paikoilla, kuten Eiffelilläkin, tuulee helposti. Kipparilakki pelasti mut, ettei hiukset lentäneet naamalle. Kokeilin ottaa sen pois ja totesin hyvin pian, ettei tuu mitään. Janette joutui sitomaan hiuksiaan ponnarille, eikä ne siltikään tahtoneet pysyä kurissa. Hattu, lakki, pipo tai tiukka kampaus niin ei tarvitse hiuksista stressata.

Hyvä sää on tietenkin myös avainsana, hyvälle kuvalle. Tai sitten säähän varustautuminen. Sateenvarjo kädessä, sadetakki päälläkin voi saada upean kuvan taltioitua. Eikä täydessä auringonpaisteessa ole edes helppo kuvata.


P.S. Oikean asetuksen varmistaminen on kans fiksua, tulihan siinä jokunen kuva otettua videokuva-asetuksella… Hyödynnä vinkkejä myös muihin kohteisiin. Oliko tästä sulle apua?

8 kommenttia:

  1. Haha hyvii vinkkei!! Seuraavalla kerralla meen kyllä tonne niin aikasin kun mahdollista :D

    www.jnte.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, ens kerralla viisaampana! :D

      Poista
  2. Jenni19/4/18

    Haitko johonkin opiskelemaan nyt keväällä? Kun sun kirjoituksia lukee, niin sä olisit hei hyvä journalisti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa just tänään missasin mun pääsykokeen, mutta syksyllä saattaa olla tiedossa jotain valokuvauskoulua/ koulutusta. Tää kommentti piristi päivää siis huomattavasti, kiitos paljon! :))

      Poista
  3. Anonyymi2/5/18

    Hei jenspa mitä sä oot hakenut opiskelemaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hain hammasteknikoks, mutta missasin sen pääsykokeen. Joten syksyn suunnitelmat vielä vähän auki...

      Poista
  4. Anonyymi3/5/18

    Ai oho! Mä olin ihan sata varma et jotain kauneuteen tai sisustamiseen liittyvää! :D Ootko kumminkin wikkellä syksyllä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah hauska! :D Ja joo Wikkeltä mut löytää silloin edelleen :)

      Poista